Koko internet ja tämä ihana some kuhisee tästä 875 grammaa -facebookryhmästä. Siinähän pienen keskoslapsen isä on tehnyt tutuille tarkoitetusta sivusta koko Suomen kattavan hyväntekeväisyysprojektin ja tällä hetkellä sivusta tykkää yli 81 000 käyttäjää. Ja tänään pitäisi tulla ensimmäinen väliaikatieto keräyksen tuloksista.
Aluksi kun luin tuosta sivustosta jostain, olin vähän skeptinen ja ajattelin että noh, siellä taas ihmiset vain tykkäävät facebook-sivusta kun on surullinen tapaus ja siinä se. Eilen kuitenkin fb-seinälleni ilmestyi kaverin tykkäämänä yksi 875 grammaa -päivityksistä, ja sen luettuani klikkasin ko. sivulle. Se oli positiivinen yllätys.
Yllätys kuinka monet jo sanoivat lahjoittaneensa. Kuinka monet jakoivat kokemuksiaan keskoslapsen vanhemmuudesta - vaikka tapaus olisi kymmenen vuoden takaa, muut käyttäjät iloitsivat siitä, että on päättynyt hyvin. Keskiviikkoisessa päivityksessä sivuston perustaja kertoi jo lähes 70 pienyrittäjän ja 1 isomman lähteneen tekemään hyvää. Jopa ehkä eniten ilahduin siitä, että yrittäjät ovat rahan lisäksi antaneet omaa, henkilökohtaista aikaansa tarjoutumalla antamaan vanhemmille ilmaiseksi mm. kampaajakäyntejä ja kauneushoitoja.
Sivustolle on linkitetty myös muita tempauksia ja tapoja, joiden kautta voi tehdä hyvää, esimerkiksi lelu- ja tumppukeräys Lappeenrantaan. Tämä osoittaa konkreettisesti, että hyvinkin pienillä asioilla on merkitystä. Mieleeni muistui myös Kuopion insinööriopiskelijoiden tempaus, joka ilmeisesti järjestetään tänäkin keväänä. Opiskelijat vaihtavat autoihin kesärenkaita vapaaehtoista maksua vastaan ja tuotoilla ostetaan leluja yms. KYSin lastenosastoille. Kuinka hieno idea! Eikä siihen tarvittu kuin yksi aktiivinen opiskelijaporukka ja vähän aikaa. Sekä tietenkin ihmisiä, jotka eivät itse vaihda renkaitaan tai kurvaa merkkihuoltamolle ostamaan ko. palvelua.
Ehkä tämän ihmiskunnan hyvä tahto ja auttamishalu ei ole vielä täysin kuollut sukupuuttoon. Minä tein opiskelijabudjetistani myös pienen kolikon muotoisen eleen hyvälle asialle. Mutta itselleni tärkeämpää oli se, mitä ajatuksia tuo koko kampanja oikeasti herätti.
Ensinnäkin hetken asiaa pohdittuani tajusin, että kuka tahansa oikeasti voi tehdä hyvää noille keskos- ja muiden erityslaisten vanhemmille. Jos vaikka tutulla on vastaava tilanne, olisiko mahdotonta soittaa ja kysyä, että lähtisikö tuore äiti/isi kahville sairaalan kanttiiniin? Että saisi jotain muutakin ajateltavaa päähänsä edes hetkeksi, kuin sen vauvan joka sinnittelee osastolla. Tai vaikka tarjoutuisi ruokkimaan kissan, ettei vanhemman tarvitse sen takia lähteä käymään kotona. Oikeasti, tuollaisessa tilanteessa voi tehdä ihan mitä tahansa. Niinkin pieni ele, tai vaikka tekstiviesti voi tuoda yllättävän paljon lohtua epätoivoisella hetkellä.
Seuraavaksi nousi tuleva ammattiminä ajatuksiin. Jos joskus työskentelen sairaalassa tai vaikka terveyskeskuksessa terkkarina, mitä minä voisin työni kautta tehdä tällaisten lasten ja vanhempien hyväksi? Siis toki oman työnkuvani lisäksi. Voisinko jotenkin hyödyntää asemaani saadakseni aikaan jotain hyvää? Luultavasti, kunhan vaan saan jonkun hyvän idean ja vaikkapa innokkaita kollegoitakin!
Sitä odotellesssa voin kuitenkin tehdä hyvää yksityisminänä ja vaikka ommella pipon tai peiton jotakuta pientä ihmettä lämmittämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti