Pitkästä aikaa päivitystä, tällä kertaa ammattiylpeydestä. Ennen kuin olin hakemassa korkeakouluun, en pahemmin arvostanut sairaanhoitajia enkä terveydenhoitajia. Varsinkin terkkareista oli sellainen mielikuva, että hittoakos nuo tuolla koulussakaan oikeasti tekevät, muuta kuin istuvat päivät pitkät ja antavat buranaa jos tarve vaatii. Kylläpä olin väärässä, enkä silloin edes tiennyt, että terkkarit ovat myös sairaanhoitajia.
Vielä kouluun haettuani ajattelin,että ikinä en aio jäädä terkkariksi enkä varsinkaan sairaanhoitajaksi, että minun tähtäimeni on pikkuisen korkeammalla kuin lähiön neuvolassa. Olin taas väärässä, mutta en ihan yhtä paljon.
Nyt kun olen opiskellut reilun puolen vuoden ajan, on ajatusmaailma muuttunut. Kun joku kertoo tehneensä sairaanhoitajana töitä monta kymmentä vuotta ja vaikka minkälaisissa paikoissa, olen ihan että vau, onpa sinulla hieno ura. Siitä kyllä edelleen olen samaa mieltä, että en aio jättää kouluttautumistani vain terveydenhoitajan tutkintoon, mutta se ei johdu siitä, että terkkarin ammatissa olisi jotain vikaa, tai että en voisi siinä työssä viihtyä.
Haluaisin kuitenkin ehkä olla tekemässä projekteja ihmisten terveyden edistämiseksi, tai vaikkapa vaihtoehtoisesti olla kouluttamassa Suomeen entistä parempia hoitajia tulevaisuudessa, omalla työpanoksellani. Jo nyt tiedän monta asiaa mitä tekisin toisin - ja mitä tekisin samoin - kun mitä minä olen koulussa kokenut ja saanut kuulla.
Suomen terveydenhoitajaliitosta koululla vieraillut puhuja sai minut entistä paremmin ymmärtämään, kuinka hurjan laaja-alainen osaaminen ja tietämys terveydenhoitajilla on, ja missä kaikkialla oikeasti voi olla töissä pelkillä terveydenhoitajan papereilla,vaikkei yliopistoa tai ylempää ammattikorkeakoulua olisi käynytkään.
Samassa tilaisuudessa vahvistui entisestään olo, että en ole väärällä alalla, vaikken vielä ole ihan varma, mitä tulevaisuudessa työkseni tulenkaan tekemään. Ja se jos mikä tuntui helpottavalta. Ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä,että opiskelemalla koulussa, josta en ole "ihan varma", vien joltain motivoituneemmalta toiselta mahdollisuuden opiskella. Eikä tarvitse miettiä että "aikaa on mennyt näin paljon, haut alkaa ihan kohta, en tiedä mihin kouluun hakisin vai haenko minnekään".
Nyt on ihan toisenlainen motivaatio opiskella, vaikka nämä sairaanhoitajavaiheen opinnot eivät mitään suosikkijuttuja olekaan. Maali häämöttää siellä jossakin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti